Etusivu

PAIKALLINEN, MONIPUOLINEN JA PALVELEVA

Rautakauppaa vuosien kokemuksella ja iloisella ilmeellä. Valikoimissamme rakennustarvikkeet, maalit, jätevesijärjestelmät, akku- ja sähkötyövälineet, sahat ja puutarhatyövälineet, kodinkoneet ja keittiökalusteet, kiväärin ja haulikon patruunat sekä paljon muuta. Kuljetukset ja nostotyö omalla kalustollamme. Polttoainemyynti.

Kahden kauppiaan Kaupparinne

Pitkän historian omaava kauppa sijaitsi alkujaan Lamminpohjassa ja sen perustivat Tepon vanhemmat Heljä ja Esko vuonna 1954. Vuosien saatossa päivittäis- ja sekatavarakaupan toiminta laajeni ja painottui lopulta rautakaupaksi nykyiselle sijaintipaikalleen Rasivaaraan.

Teppo aloitti kauppiaana 1988 jolloin toimittiin K-ryhmän alla. Vuosien saatossa ketju muuttui Rautanetiksi. Uusi aikakausi alkoi 2007 kun Kaupparinne jatkoi toimintaa yksityisenä mihinkään ketjuun kuulumattomana rautakauppana. Yhtiömuoto muuttui Ky:stä Oy:ksi vuonna 2014 ja samana vuonna muutamaa vuotta aiemmin työntekijäksi taloon tulleesta Harrista tuli Kaupparinteen osakas ja toinen kauppias.

Kahden kauppiaan Kaupparinne on tunnettu hyvästä palvelusta. Hyvät myymälä- ja varastotilat mahdollistavat monipuolisen valikoiman pitämisen. Yksityisenä rautakauppana toimiminen tuo toimintaan omat haasteensa mutta antaa vapauden pitää valikoimassa hyväksi havaittuja tuotteita ja tuotemerkkejä.

Toiminta-aluetta on kasvatettu Joensuun, Hammaslahden ja Kiteen suuntaan. Oma ja joustava kuljetuspalvelu on luonut tähän hyvän mahdollisuuden. Osaavat kauppiaat ja henkilökunta pystyvät palvelemaan asiakkaita rakentamisen eri vaiheissa. Yhteydenpito käy helposti puhelimella tai sähköpostilla. Nykyisellään Kaupparinne työllistää kauppiaiden lisäksi kolme ympärivuotista työntekijää.

 

 


Seuraa meitä Facebookissa!